384921.jpg
Laikan vanttuut sitten kuitenkin valmistui. Muutaman purkamisen kautta, meinasi kummastakin tulla liian pieni. Mutta nyt ne on tehty, testattu ja punnittukin. Seiskaveikkaa meni 94g kolmosen sukkapuikolla.

Pääsykoelukeminenkin on hyvin päässyt vauhtiin, toisen kirjan sain jo selailtua läpi ja toisesta on kahlattu 120s, kolmannen puolestaan sain haettua kirjastosta. Kätevästi kulkee kun tikuttaa samalla jotain, nuo vanttuut valmistui oikeastaan kokonaan lukemisen oheistoimintana. Huomaan että jaksan paremmin keskittyä kun on jotain tekemistä käsillä, liittynee tähän taudin alentamaan keskittymiskykyyn. Ensi viikolla alkaa viimeinen kurssi avoimessa, sen lisäksi olisi vielä kaksi kirjatenttiä mutta sitten se alkaisi olla ohi. Hassua miten äkkiä aika oikeastaan meneekään, tuntuu että juuri oli syksy ja nyt on jo helmikuu. Miun kuntoutustukea on haettu toukokuun lopulle saakka, tiistaina menen psykiatrille jonka kanssa pitänee miettiä sen jatkoa. Itse en koe että olisin mitenkään erityisesti työkunnossa ja toivonkin että sille saisin jatkoa syksylle asti (ainakin). Kuntien eläkevakuutus ei ole halunnut muistaa miuta päätöksellä joten otan sinne taas sitten maanantaina puhelun kovistellen missä se oikein viipyy. Ihan uskomatonta että tuommoinen asia voi kestää noin kauan ja että se saa kestää noin kauan kun kuitenkin on kyse toisen ihmisen toimeentulosta, ei mulla ole muita tuloja tällä hetkellä!

Postista tuli lappu että tammikuussa tilatut langat olisi tulleet sinne. Tilattiin kälyn ja vaimon kesätoppeja varten tenneseetä kahdessa värissä, miulle suvia ja yksi kerä seiskaveikan raitalankaa. Nyt sitten vaan toivotaan että sossusta tulisi kohta rahaa että saadaan paketti pois postista. Olen niin kyllästynyt tähän rahan laskemiseen, toivoisin jo saavani jonkinlaisen päätöksen tuloista koska silloin ainakin tietäisin koska se pieni tili tulee eikä näin että tarvii kitkutella tietyllä summalla rahaa etukäteen määrittelemätöntä aikaa. Se on kohtalaisen hankalaa.