Hitaasti täällä edistyy hommat. Dollar and a half on edennyt takakappaleen verran, etukappaleiden resorit on tehtyinä. Riittoisaa tuo tennesee, takakappale söi vähän päälle 2 kerää. Joten voipi olla että lankaa jää toiseenkin projektiin. Katsotaan ny. Vasta kerran on purettu, kavensin vähän liian tiuhaan tahtia. Mutta nyt on kavennukset oikein ja silmukat poimittu pinkille langalle odottamaan että saan etukappaleet sen  kavereiksi.

Baijerilainen edistyy kanssa, hitaasti mutta varmasti. Sekin on purettu vaan kerran. Tai ei siis koko sukkaa, kantapää vaan. Tuli todistettua ettei kannata tehdä mitään haastavaa ko on ottanut rauhoittavan noin puoli tuntia aiemmin. Kantapää ei osunut kohdalleen ja meni purkuun. Mutta sekin saatiin voitettua ja nyt ollaan jo ohi kantapään. Tässä todistetta

547165.jpg

Ärsyttää vähän että noista ei tule niin kauniit ko muilla, kantapään reunus jää rumaksi mutta enköhän mä sen kanssa elä. Ja on toinen sukka vielä missä tehdä paremmin!

547166.jpg
Tähän kansioon muutti miun tulostetut neuleohjeet eilen. Siellä ne on nyt kauniisti muovitaskuissa, vielä pitää ostaa semmoisia välilehtiä että voi jaotella ohjeet puseroihin, huiveihin, sukkiin jne.

Perjantai-ilta meillä kuluu neuloen, minä teen vuorotellen sukkaa ja huivia. Laika puolestaan neuloo Alicea Ornagi filatin gongista. Taustalla kuunnelmaversio Linnunradan käsikirjasta liftareille.