En taida koskaan oppia keksimään nasevia otsikoita, pahoittelen niiden huonoa laatua.

Tein blogissa pientä uudelleenjärjestelyä tässä viikolla. Tein oman sivun valmistuneille töille (löytyy tuosta sivupalkista), sinne kokoan kaikki mitä tulee tehtyä. Se toimii samalla hyvänä muistilappuna itselle, sieltä kun löytyy si tarkemmat speksit jne. Lisäksi poistin sivupalkista suosikkiblogilistan. En mistään henkilökohtaisista syistä enkä blogistanian keskustelun siivittämänäkään vaan yksinkertaisesti siksi että se häiritsi miun silmää, se oli niin valtavan pitkä että ei näyttänyt enää hyvälle.

Lisäksi sivupalkkiin ilmestyi nappi jossa tunnustan etten blogaa oikein. Tämän napin tarkoitus on osallistua osaltani keskusteluun neuleblogien hyvistä ja huonoista puolista. Tunnustan etten mä aina (usein) osaa kirjoittaa nasevasti, kuvat on vähän mitä sattuu ja että mä opettelen vasta tätä kaikkea. Siitä huolimatta että olen neulonut pienen ikäni, olen nyt monen uuden asian äärellä. Pavonis oli ensimmäinen isompi pitsihuivi minkä tein, monkey-sukat ensimmäiset englanninkielisellä ohjeella toteutetut, haruka-sukat puolestaan ensimmäiset kärjestä aloitetut. Eli opettelen ja olen ylpeä itsestäni. Ja Mamma on myös, hän on miut pienenä opettanut virkkaamaan ja neulomaan. Tai kuten hän sanoo, kutomaan. Arkistojen kätköissä on kuva miusta mamman kanssa, olen siinä alle kouluikäinen ja istumme sohvalla, kumpikin virkaten jotain. Yritin tönkiä sitä esiin jotta olisin voinut tuodan sen näytille mutta se ei löytynyt yhtäkkiseltään joten tuon sen si joskus myöhemmin.

Senkin takia olen ylpeä itsestäni että kun henkinen vointi on mitä on niin silti olen jaksanut tehdä uusia asioita, opetella uusia asioita. Keskittymiskyky on välillä nolla mutta sitten otetaan pieni aikalisä (yleensä siinä vaiheeessa ko Laika väkisin ottaa puikot pois käsistäni) ja mietitään kohta uusiksi. En vielä kykene omaksumaan pitsihuivin kuviota niin ettei tarvitsisi tuijotella ohjetta mutta cabelnet-sukkien kanssa sain jo vähän kiinni siitä miten neuletta luetaan. (ne sukat on si vaikeat, versio 2 menee kanssa purkuun kun en saa sitä kuvioita nätisti). Miun käsien kautta syntyy jotain kaunista ja jotain mitä arvostan, mistä pidän. Se on tärkeintä. Että itse tykkään.

Tänäänkin olen tehnyt uutta. Koolasin lankakaapista löytynyttä luonnonvalkoista seiskaveikkaa, limellä ja kahdella eri sinisellä. Siitä tuli syötävän hyvät värit, kuvia tuon kunhan vyyhti kuivuu. Nyt se on meidän vessassa jonka seinät on semmoiset 70-luvun myrkynvihreät ettei ne ole oikein kiva kuvaustausta. :)