373106.jpg
Tässä pipoviikoille osallistuva (näillä näkyminen) viimeinen tekeleeni. Pipo Katia Graffitista, lankaa kului 100g ja hyvä tuli! Testikäyttö on suoritettu ja mainiosti toimii.

Muitakin kuvia tuli räpsittyä tänään joten. Tässä ostoksia keskiviikolta, tuota pinkkiä austarlia on siis yhteensä 750g ny varastossani.
373107.jpg

Laikan raitaneule on edistynyt yhden raidan verran eli vielä ei edes resori ole valmis. Mutta kyllä se siitä. Puikoille meni myös reumalankaa, josko siitä kerästä tulisi vielä pienet sisäsukat itselleni.  Lankakomeron Lehtihuivi puolestaan on tässä vaiheessa
373112.jpg
Lankana on Sandnesin sisu, yksi jämäkerä on jo neulottu ja kun varastossa oli yksi kokonainen kerä niin sen vielä tuohon neulon, sitten saa olla hyvän mittainen.

Mitään järkevää tässä ei sitten olekaan saatu aikaiseksi. Pääsykoekirjaa en ole saanut edes nostettua pois pinosta vielä, tänään(kin) oli tarkoitus sitä lukea mutta jäänee taas väliin. Koiran kanssa sentään käytiin pitkähköllä lenkillä, josko saisi purettua ylimääräistä energiaa siihen eikä sitten tarvitsisi Pirkin syödä mitään laitonta (tuhosi nimittäin meidän petarin aiemmin tällä viikolla).