Dollari alkaa olla valmis, hihoja täällä tehdään ja nyt ovat jo kyynärpäiden yläpuolella. Yritys on kova että tänään ne saisin tehtyä valmiiksi, voi olla että menee kuitenkin ensi viikkoon tuon valmistuminen. Ensimmäistä kertaa kokeilin 3 puikon päättelyä hartiasaumoihin ja se toimi loistavasti, nyt on siistit saumat harteilla.

Baijerilainen on edistynyt kanssa kivasti tuosta edellisen postauksen kuvasta, se on tosin nyt vähän jäähyllä jotta saan tehtyä dollarin ja mammalle tulevan clementine shawletten ensin valmiiksi. Clementinestä tulee todella kaunis mutta sitä on kohtalaisen puuduttava tehdä ko toistetaan vaan kahta kerrosta. No, se on sopiva telkkarineule joten eiköhän sekin alkuviikosta valmistu.

Sain myös paketin Salaiselta neuleystävältä perjantaina! Siellä oli kerä sitä ihanaa merinovilla-bambua jota sain ekassakin paketissa sekä suklaata. Ja tämä ei ollut kuulemma vielä viimeinen paketti joten ystäväni henkilöllisyys on edelleen mysteeri. Omalle ystävälleni aion paljastaa itseni alkuviikosta lähtevässä paketissa. :) Kiitos Sny! Lanka on niin ihanaa että jätin sen tuohon keskeneräisten koriin ja silittelen sitä aina välillä.

(en lainkaan tiedä mikä on tämän postauksen pointti ja onko sitä lainkaan. Taisin haluta vaan päivittää vaikkei olekaan mitään valmista)

Koska kuvaton postaus on tylsä niin tässä kuva uudesta hienosta hankinnastani! Ihana ämpäri tiimarista johon menee kerä jottei se vieri koko aikaa lattialle. Ämpäriin mahtuu myös sopivasti mystery shawl jossa on jo puolet reunuksesta tehtynä \o/ Kasan päällä tuo sny-lahja.

599694.jpg