lauantai, 17. helmikuu 2007
Lisää kivaa postia!
Muuten täällä on ollut varsin rauhallinen arkipäivä, kaupungilla oli mukava käydä yksin kun sai luuhata ihan omaan tahtiin ja omissa paikoissaan. Vaikka Laikan kanssa onkin ihana käydä kaupungilla luuhaamassa niin on myös ihana käydä siellä yksinään, nautin siitä kun saan hetken omaa aikaa jolloin ei ole ketään muuta paikalla. Kotona sen ajan yleensä varastaa joku karvalapsista. Aamuisin on ihanan rauhallista kun ne nukkuu ja vaimo nukkuu pitkään ja saan olla ihan omassa rauhassa koneella. Hassua miten se elämä muodostuu, tässä me istutaan meidän nörttinurkkauksessa kumpikin puikot viuhtoen. :)
Kälylle luvattiin tehdä kesätoppi kun lähtevät reissuun Kanarialle tuossa kuukauden päästä. Tai no Laika lupasi sen tehdä mutta luultavasti hänen neulontatahdillaan sei kyllä valmistu ajoissa. o.- Joten jäänee miulle tekeminen. Ei sinänsä haittaa lainkaan, se ei ole kovinkaan iso työ. Jotain vaihtelua tuon raitapaidan tekemiseen tarvitsenkin, tuo on sitten tylsä projekti. Sileää vaan. Ja huppukin pitäisi kuulemma siihen saada. Jaahas, en olekaan koskaan moista tehnyt ja sanoin että siihen liittyy se ehto että saan sen tehtyä ilman hermoromahdusta. Ajattelin että keltainen sukka tahtoo viikonloppuna parin, että voisi kokeilla riittäisikö taloudesta löytyvä ruskea seiskaveikka yhdessä saman merkin oranssin kanssa Ullan Aililapasiin. Ja tuo hemmetin etukappale on pakko tikuttaa valmiiksi vaikka olisi kuinka tylsää. :D






Kommentit