Oli pakko saada addin pyöröpuikot kun kaikilla muillakin tuntuu semmoiset olevan. Ja koska miulla ei olekaan nelosen pitkää pyöröpuikkoa o.O Luulin että on mutta kun sitä sitten tutkin tuossa eilen niin huomasin sen olevan kuitenkin 5mm paksuinen. Joten sittenhän tämä Rouva tilasi semmoisen halvalla Vilmiinan villapuodista. Ja kuolasin vähän vaan alelankoja, en tilannut mitään!

Huomaa että pitäisi joko siivota tai lukea pääsykokeisiin, kaikki muu kiinnostaa huomattavasti enemmän. Olen kutonut sukkaa (kohta jo valmis), seikkaillut pitkin blogistaniaa, asentanut koneelle irc-ohjelman jota en osaa käyttää joten siihen tutustutaan paremmin kun vaimo kotiutuu, käyttänyt Pirkin pitkällä lenkillä. Tää on sinänsä hassua kun mua kuitenkin oikeasti kiinnostaa se pääsykoekirja, siinä on vaan muutama semmoinen artikkeli joita en ymmärrä sitten niin mitenkään vaikka kuinka yritän lukea. Sain kuitenkin eilen junassa luettua ihan hyvin, tunnin verran tahkosin. Sitten meni Laikan kanssa sählääminen niin häröksi ettei voinut enää jatkaa. :D Me ollaan kamalaa matkaseuraa (joten jos joku meidän kanssa samassa junavaunussa eilen matkusti niin pahoittelen suuresti). Me seotaan ihan kokonaan, ei me osata käyttäytyä tuommoisessa paikassa. Laika selitti paluumatkalla kuinka haluaa työpaikan jossa saa vaan härötä pitkin päivää joten mä lupasin palkata hänet kunnon vaimon tavoin ja palkka maksetaan si luonnossa. Joka johti siihen että Laika tivaa koska on ensimmäinen palkkapäivä. :D